Alun perin typografialla on tarkoitettu vain kirjasintyyppejä ja niiden suunnittelua. Nykyään sillä on paljon monipuolisempi merkitys ja sillä tarkoitetaan minkä tahansa paino- tai digitaalisen työn ulkoasua ja sen suunnittelua (mm. fontit, värit, asettelu). Kirjasintyyppejä eli fontteja on viisi ryhmää, joihin niitä jaetaan. Nämä ryhmät ovat antiikva, groteski, egyptienne, fraktuura ja kalligrafiset. Näiden lisäksi on olemassa kuvafontteja ja erikoismerkkejä.
Antiikva on kehittynyt 1300-luvulla ja se on yleisin kirjasintyyppi painotekstissä. Se on päätteellinen eli kirjaimet seisovat ikään kuin ohuen jalustan päällä, siinä on paksuuseroja, kirjain liittyy päätteeseen pyöreästi ja sen perusmuoto on soikio.
Groteski on päätteetön eli siinä on pylväitä, ympyröitä ja puoliympyröitä, kuin tikkukirjaimia. Groteskin luettavuus on WWW-sivuilla helpompi kuin antiikvan.
Egyptienne on kahden edellisen sekoitus, sekä päätteellinen että tasapaksu ja pyöreä, jonka päätteet ovat lähes samanpaksuisia kuin kirjain muutenkin, liittymäkohta on suorakulma eikä paksuuseroja juuri ole.
Fraktuura on koristeellinen, keskiajalla kehittynyt kirjasintyyppi, jota pidettiin vielä 100 vuotta sitten ainoana oikeana kirjasintyyppinä.
Kalligrafiset kirjasintyypit ovat käsin tehtyä kaunokirjoitusta.
Semiotiikka on tieteenhaara, joka tutkii merkkejä. Semioottisesti merkki on jotakin joka edustaa jotakin jollekin jossakin suhteessa. Ikoni ilmaisee samanlaisuuden, indeksi jatkuvuuden ja symboli sopimuksen. Logo, joka edustaa jotakin brändiä, on kaikkein tunnetuin merkki.
Fonttien valinnassa leipätekstissä käytetään yksinkertaisia fontteja, mutta otsikoissa voi olla koristeellisempia. Nyrkkisääntö on se, että jos leipäteksti on päätteetön, tulee otsikoksi päätteellinen tai päinvastoin. Molempiin sopii myös sama fontti erivahvuisena ja -kokoisena, mutta eivät saman ryhmän eri tyypit, eivät sellaiset fontit, jotka ovat samankaltaisia, mutta eivät samanlaisia.
Pääotsikkoon voi valita jonkun erikoisemmankin fontin, mutta silloin fontista täytyy tehdä kuva.
Tekstiin ei sovi kaksi erilaista päätteellistä fonttia. Päätteetön groteski sopii itsensä sekä minkä tahansa saman tai jonkin toisen ryhmän fonttien kanssa. Fantasia- ja kalligrafiset fontit taas sopivat kaikkien muiden tyyppien yhteydessä.
Kapiteeli= pieniä isoja kirjaimia, lauseen aloittava kirjain isompi kuin muut.
Versaali= kaikki kirjaimet isoja.
Gemenat= kakki kirjaimet pieniä.
Leipätekstin korostukseen kappaleen ensimmäisiin sanoihin sopii lihavointi, kursivointi, sisennykset, reunaviiva, suurempi pistekoko tai kapiteeli. Alleviivauksia ja väriä sekoittuvat linkkeihin, joten niitä ei kannta käyttää. Korostukset on tarkoitettu silmäiltävyyden helpottamiseksi eli olennaisten avainsanojen löytämiseksi. Kappaleen ensimmäistä kirjainta voi myös korostaa isontamalla pistekokoa.
Pistekoolla määritellään fontin koko. Yksi piste on 0,376 mm. Leipäteksti ja otsikot ovat aina erikokoisia, -vahvuisia ja / tai -värisiä. Leipätekstin väriksi sopii parhaiten tummat värit. Mutta jos taustaväri on valkoinen, saattaa teksti ikäänkuin valottua reunoilta liikaa, joka haittaa lukemista. Taustaväri kannattaa siksi olla esim. todella vaalean beige.
Tekstissä rivit eivät saa olla liian pitkiä, paras pituus olisi noin 85-90% sivuston leveydestä. Kappalejakoa netissä tulisi käyttää noin 5-7 rivin välein. Tekstiä voi tasata oikealle, vasemmalle tai keskelle. Molempia reunoja ei kannata tasata, sillä lopputulos on ruma suomenkielisissä teksteissä.
Loppumerkkiä voi käyttää tekstin päättymisen osoituksena ja WWW-sivuillakin se sopii hyvin esimerkiksi lyhyistä erillisistä teksteistä koostuville sivuille.
Kultaista leikkausta käyttämällä sivuston voi saada siistiksi kokonaisuudeksi. WWW-sivuilla myös tasapainolla on merkitystä, sillä tarkoitetaan sitä miten erilaiset massat pitävät toisensa tasapainossa. Symetrialla ja epäymmetrialla saadaan myös luotua mielenkiintoa sivuihin.
WWW-sivuja suunniteltaessa täytyy ottaa huomioon, että se pysyy lukukelpoisena myös tulostettaessa.
Seuraavaksi kirjasintyypit, jotka valitsin yritykseeni.
